Se, kun ei halua herätä aamuun, koska joutuu järjestelemään raha-asioita, valehtelemaan ja näkemään tilin saldon. Silloin toivoo, että tulisi ihme.
Arkeni oli kaoottista. En selviytynyt työpaineista, olin kyvytön purkamaan niitä. Minulla oli ”pakko pärjätä” –elämänasenne.
Olin käyttänyt alkoholia 25 vuotta ja päässyt raittiuteen. Askel seuraavaan riippuvuuteen oli helppo, oireet oli samat.
Uskon, että on olemassa alttius, kuten muihinkin riippuvuuksiin, esim. alkoholiin, koska kaikista ei tule peliriippuvaisia.
Elämä tuntui raskaalta, kun tein paljon työtä. En osannut rentoutua muulla tavoin, pelaamisen avulla se onnistui parhaiten.
Arki oli kaaosta – täysin pois omasta hallinnasta. Pelit tarjosivat valheellisen tavan rentoutua.
Kun ensimmäisen kerran lähdin kasinolle olin nähnyt kasinoita vain James Bond -elokuvissa. Smokki tai iltapuku päällekö? Ei sentään, mutta viihdettä olisi tarjolla. Kasinon silloin savuinen ja ylellinenkin ilmapiiri toi ilmaisten alkoholittomien juomien ohessa mieleen lomaparatiisin. Täällä ei arkipäivä häiritse. Voitettuani heti aluksi vielä sievoisen summan rahaa jäin koukkuun.
Olen huono ihminen, koska peli vie.
Kun on hävinnyt paljon ja yrittänyt monta kertaa lopettaa pelaamisen, myös itsetunto kärsii. Sitä syyttää itseään ja tuntee itsensä todella huonoksi ihmiseksi, kun ei pysty omin voimin olemaan pelaamisesta erossa.
Kun haluaa antaa ihmisille kaikkein parasta, luulee että sen voi saada rahalla. Olin maailman epäitsekkäin ihminen suunnitellessani voittorahojen käyttöä: veljelle Porsche, vaimolle unelmien lomamatka, koti ja kaikki muu - yhden osuman päässä.
Ei voi haaveilla mistään, kun kaikki rahat on pelattu.
Luulin aluksi, ettei minulla ole suuria haaveita paremmasta elämästä ja kaikesta mikä siihen liittyy. Jossakin mielen sopukoissa ne olivat ja voitot alkoivat kasvattaa niitä.
Ainut asia josta pelatessa haaveili, oli iso voitto joka ratkaisisi kaiken.
Haaveenani oli saada iso voitto ja ”parantaa” taloudellista asemaani helposti.
Kun hävisin, ruokki se pelaamaan lisää. Halusin saada helposti häviöt takaisin. Ison voiton sattuessa mielen valtasi tunne siitä, kuinka helppoa rahaa se oli.
Hain kauan sitten apua täältä ja sanottiin, että pääkoppa kuntoon ensin. Kesti kauan ennen kuin tulin uudestaan.
Omat rahat loppui – velkaannuin. Yritin epätoivoisesti saada hävittyjä rahoja pelaamalla takaisin. Pelien ulkopuolella olin hyvin epätoivoinen ja pelatessa tunne katosi.
Tilanteessa kun on paljon velkaa, on masennusta ja tuntuu että elämässä ei ole mitään merkitystä. Helposti ”nostaa kädet pystyyn” ja antaa asioiden vain mennä omalla painollaan, kun tuntuu ettei alemmas enää pääse. Omaan tilanteeseen ei tunnu olevan mitään ratkaisua.
Tuleeko tästä pelaamattomuudesta mitään? Olen huono ihminen, koska aina repsahdan.
Kasinolla oli tauluja, joissa oli voittosummat näkyvissä. Jos joku voitti vähän isomman summan, niin koko sali tiesi sen iloisen musiikin kautta. Omat voitotkin toi paljon iloa minulle.
Pelaamisen ajatteleminen toi suurta iloa. Odotin innolla pelaamaan pääsyä. Jos päätin lähteä Casinolle niin iloinen, energinen ja innostunut olo valtasi mieleni.
Kotona ei ollut minkäänlaista kasvatusta. Kukaan ei opettanut eikä auttanut missään asiassa. Piti itse huolehtia itsestään ja oppia kantapään kautta asioita. Olisin kaivannut ohjeistusta raha-asioissa ja elämänhallinnan taidoissa.
Minulla oli tiukka kasvatus, jossa paljon oli syntiä. Tuntui vapauttavalta saada tehdä mitä itse halusin.
Pelaaminen on ollut jyrkästi sisäistämieni kodin normien vastaista ja syyllisyyden tunteet siksi voimakkaat.
Toisella kerralla kun kasinolla kävin, niin tuli iso voitto. Olin varma, että tulevaisuudessakin tulee voittoja.
Ison voiton tullessa suu oli leveässä hymyssä vähän aikaa. Usein vaihdoin kolikot seteleiksi, joskus tarjosin jollekin pullakahvit ja kerran hankin jotain mieluista. Kerran maksoin erään lainan pois. Myöhemmin pelasin aina voitot takaisin.
Toisaalta tuli maukkaita voittojakin, mutta pitkällä juoksulla tekee miinusta ja paljon. Ei riitä omat, eivätkä lainatut massit. Tätä jatkui kolmisen vuotta, oli pari lopetusyritystä. Olin mennyt jo rahan lainauskierteeseen ja ahdistus vain paheni. Aloin tosissani miettiä lopettamista ja avun hakemista.
Ostin kirjallisuutta käytyäni muutaman kerran kasinolla. Opin niiden kautta paljon systeemejä, joita yritin noudattaa ja luulin alussa, että olin taitava peluri, mikä tuotti paljon jännitystä. Välillä kun onnistuin näillä tiedoilla, ja muut pelaajat huomasi sen, niin se tuotti ylpeyttä ja jännitystä.
Pelaamiseeni liittyi riskin haku, pelasin jännitystä hakiessani yli ”budjetin”, eli viimeisetkin rahani.
Elämässä asiat mitä tein, tuntuivat hajuttomilta, mauttomilta ja hitailta. En osannut nauttia muista asioista niin paljoa kuin pelaamisesta.
Välillä ei näe ympärillä olevaa kauneutta, ei jaksa aloittaa mitään uutta.
Seurustelu loppuu, kun pelaa ja keksii valheita. Kaverisuhteet reistailee, kun ei voi mennä mihinkään, kun ei ollut rahaa ja kun lainasi kavereilta rahaa, alkoi lainauskierre, joka vaikutti väleihin.
Välit läheisiin ihmisiin kärsivät pelaamisen johdosta. Kun valehtelee, niin läheisten on vaikeaa luottaa. Myös pelaamiseen käytetty aika on pois läheisiltä. Menetetyn luottamuksen korjaaminen on pitkä tie. Pelaaminen on vienyt kiinnostuksen sosiaaliseen elämään ja ihmissuhteiden ylläpitämiseen.
Serkkuni kertoi minulle, että hän ja hänen kaverinsa oli voittaneet suuret summat kasinolla.
Nettipelit ”löysin”, kun eräs ystäväni kertoi, kuinka oli pelannut edellisen yön pokeria netissä ja VOITTANUT. Hän lupasi näyttää, kuinka pelataaan. No, omatoimisesti pelit netistä lopulta etsin.
Olin nuoruudessani erittäin kilpailuhenkinen, vaikka en ollutkaan lahjakas urheilussa ja harvoin jaksoin koululäksyjäkään tehdä. Ehkä olin vain typerys, mutta silti halusin olla RIKAS KUIN KROISOS! Uskoin pitkään että uhkapelien avulla saisin toteutettuani toiveeni vaurastua. Onneksi lopulta ymmärsin lopettaa pelaamisen.
Nuorena harrastin urheilua, jossa kilpailtiin toisia vastaan. Pelaaminen on tuonut omanlaistaan jatkoa kilpailemiseen. Pelatessa kilpailu on enemmän kilpailua itsensä kanssa ja omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Pelatessa voi unohtaa arjen ja siirtää ongelmien ratkaisuja. Tapahtumaköyhä arkeni on liian virikkeetöntä.
Tunnistan itseni tunnepelaajaksi. Elämä toki tuo eteen ongelmia edelleenkin, mutta pelaavana aikana ei ollut voimavaroja tai keinoja ratkoa ongelmia. Pelikoneiden ääressä oli oma kupla, jossa ei tarvinnut miettiä mitään muuta. Ei tarvinnut miettiä hoitamattomia asioita tai muita ongelmiaan, vaan sai hetken hengähtää.
Tämä muodostui ajan myötä lähes pakkomielteiseksi. Sitä piti saada tuntea koko ajan.
Kun oma firma oli myyty, minulla oli yhtäkkiä paljon vapaa-aikaa – en ollut tottunut vapaalla oloon.
Vietin nuoruudessani paljon aikaa yksin, ja pelit imaisivat mukaani. Ne antoivat hetken jännitystä, ja lopulta jahtasinkin jo hävittyjä rahoja takaisin. En ymmärtänyt pelien matematiikkaa kunnolla, ja uskoin että jotenkin saisin omani vielä takaisin. Olen nykyisin käyttänyt paljon aikaani että ymmärtäisin tarkemmin miten palautusprosentit ja satunnaisuus pelikoneissa, vedonlyönnissä, pokerissa ja kasinopeleissä toimivat. Koen tietäväni kasinoiden liiketoiminnasta erittäin paljon. Olen ollut hyvä asiakaskin heille :)
Kun kaikki muu ahdistaa, tekee niin hyvää mennä kasinolle, sulkea matkapuhelin ja olla vaan. Kukaan ei häiritse, kenellekään ei tarvitse puhua. Voi vaan olla, odottaa täydellistä osumaa ja nauttia jännityksestä. Äänet, valot, tunnelma – kaikki kehottaa unohtamaan sen paskan, mihin joutuu astumaan viimeistään salin sulkeutuessa.
Pelaaminen toi lohtua elämäntilanteeseeni, jossa koin itseni yksinäiseksi ja kärsin tilanteesta hyvin paljon. Uskoin että pelaamalla voittaisin paljon rahaa, ja sitten jotenkin erikoisesti rahan avulla saisin paljon kavereita ja kaikki tykkäisivät minusta! Mitä enemmän pelasin, sitä lohduttomammaksi tilanteeni muuttui. Unelmani mukavasta ja helposta elämästä karkasi pelaamalla yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.
Kotiin tulo oli aina kovin ahdistavaa. En kyennyt tekemään siellä mitään. Saatoin maata/nukkua kaksikin päivää. Pelit piristivät ja voitokkaan pelisession jälkeen saatoin innostua esim. pesemään pyykkiä.
Kun työt loppuivat, masennuin ja jäin eläkkeelle. Kun on masentunut, ei käy missään tapahtumissa, pysyy vain kotona. Muut alkoivat ihmetellä, missä oikein olen, kun minua ei näkynyt enää kodin ulkopuolella.
Kun työt vei kaiken mielenkiinnon, niin niiden jälkeen arki tuntui tylsältä. Peli antoi jännitystä ja mielenkiintoa.
Kaipasin arkeeni jotain muuta, tavallisesta poikkeavaa.
Pelaamalla pystyin unohtamaan arjen. ”Pelimaailmassa” minulla ei ollut huolia eikä murheita. Mitä enemmän pelasin, sitä enemmän arkeen palaaminen ahdisti ja pelaamiseni lisääntyi.
Pelaaminen oli yksinäistä hommaa. En ottanut kenenkään yhteyttä enkä nähnyt ketään, halusin olla vain omissa oloissa. En vastannut puheluihin.
Yksinäisyys oli yksi tekijä pelaamisen aloittamiseen, kulutin aikaa pelaamalla. Joskus onnistuin voittamaan, joskus en. Mitä enemmän voitin, sitä pidemmän ajan pelin ääressä sai viettää. Myöhemmin syy pelata muuttui.
Koneen äärellä ei ole muita, surullista joskus huomata tilanne.
Vuosien pelaamisen aikana pelaamisesta on tullut tapa. Vaikka ei olisi aikomustakaan pelata, saattaa silti löytää itsensä pelaamasta. Tuntuu siltä, että on muuttunut robotiksi.
Pelasin aina samoja pelejä. Pelaaminen oli automaattisempaa kuin mikään muu arjessa. Ensin pelit sitten esim. kotiaskareet.
Kun rahapäivä on tulossa, niin jo monta päivää ennen sitä olen ”valmis” pelaamaan.
Pelaaminen tuli salakavalasti jo valmiisti kaavamaiseen arkeeni ja otti siitä heti suuren tilan. Voiton jälkeen tunsin pelaamisen ”minun jutukseni”.
Sukulaisten kertoman mukaan kasinolla oli helppo tehdä lisätuloja. Ensimmäisen kerran kun kasinolle osuin, niin rakastuin paikkaan – ei kelloa, plyysimattoja, nättejä tyttöjä, hyvä palvelu. Voitin suuren summan ensimmäistä kertaa.
Se hetki, kun viimeinen kortti paljastuu – se voi muuttaa kaiken. Kun taskussa olevat hilut voi muuttua vielä tuhansiksi euroiksi; kolme euroa muuttui kahdeksi tonniksi muutamassa tunnissa. Joku kuitenkin voittaa. Miksi se en olisi tällä kertaa juuri minä?
Pelit, erityisesti kolikkopelit, on suunniteltu äärimmäisen koukuttaviksi. Valot, äänet, nopea tempo vangitsevat ja intensiteetti koneen ääressä tuottaa pakonomaisen tarpeen mielihyvän tavoitteluun.
Nopeatempoiset pelit ovat grafiikaltaan ja ääniltään koukuttavia: raha-arkku räjähtää ja kilinä kuuluu; setelit ja kolikot tippuvat pelaajalle.
Pelasin aina visuaalisesti hyvin toteutettuja pelejä. osa viehätystä oli minulle hauskat kuvat, liikkeet, hauskat ”väliäänet” ym. Pelkkä ”hedelmäpeli” ei ollut lainkaan viehättävä. En saanut sillä ”ravittua” itseäni.
Kun vuokrarahat, ruokarahat ym. on pelattu, niin tilanne on paha. Stressaa mistä saa rahaa. Välillä on päiviä, kun mistään ei tule mitään.
Stressiä aiheuttanut etenkin raha-asioiden järjestyminen. Kun rahat tiukilla ja menneet pelaamiseen, miettii paljon miten saa normaalit asiansa kuten vuokran, matkakortin ja ruuan hoidettua. Töissä ollessa jouduin tekemään haasteellisia tehtäviä. Oli kiirettä ja stressiä aiheutti, kun en kyennyt tekemään tehtäviä annetussa ajassa. Pelaaminen toimi pakokeinona stressin käsittelemiseen.
Omalla kohdallani syyt peliaddiktioon ajautumisessa olivat jalkavaivat ja niiden "iäisyystutkimus". Alkoivat ahdistus, masennus, vitutus, tylsyys ym. negatiiviset fiilikset. Pakopaikka löytyi peliautomaateista. Siinä sitten harjoitti itsepetosta, kun jalkakivut ja koko ympäröivä maailma unohtuivat. Sitten, kun se oli siltä päivältä usein pakon sanelemana lopetettava, sitä ikään kuin heräsi todellisuuteen ja tuli palaute. Että hupsis, mitä tulikaan tehtyä ja paljon maksoi.
Pelien äärellä nauroin, hymyilin, raivosin, kiroilin, hihkuin, huokailin, hykertelin, huusin voitonriemuisena, käskin konetta, pyysin koneelta voittoa, anelin voittoa, kiitin voitosta, kehuin itseäni, koska tunne siitä, että ”kohta se antaa” oli oikein, kun kerran voitin.
Koin pelatessa laajemman skaalan tunteita kuin olisin voinut kuvitella – terapiakortit avasivat silmäni.
Tunneihmisenä on kamalaa ottaa ”vastaan” kaikki mahdolliset tunteet. Toisaalta myös mielenkiintoista.
Olin työssä käyttänyt melkein kaiken aikani työhön, vapaalla oli tylsä olla tekemättä mitään. Aikaa pelaamiselle oli paljon.
Ei ole tylsyyttä, kun voi avata koneen ja astua pelimaahan. Siellä on kaikki: jännitys, raha, onnistuminen. Ei haittaa, että TV:stä tulee uusintoja. Pelimaassa niitä ei ole, on ainoastaan ainutkertaisia mahdollisuuksia. Joka kerta.
Kun en saanut tylsää arkeani muuttumaan hauskemmaksi, sain avaimen myös hauskuuteen peleistä. Saatoin ääneen nauraa jollekin pelin ”hauskalle” yksityiskohdalle ja jopa odottaa ko. hauskuuden osuutta esim. pelin tietyssä kohtaa.