Silloin kun pelaa, ajantaju katoaa. Jos pitäisi olla jossain tiettyyn aikaan tai soittaa johonkin, se unohtuu.
Pelikoneiden ääressä sai aikaansa kulumaan useita tunteja kerrallaan. Ajankulua ei huomannut ja myös normaalit asiat, kuten nälkä tai jano, eivät tulleet normaalilla tavalla pintaan, kun oli täysin pelaamisen lumoissa. Pelaaminen loppui vasta siinä vaiheessa, kun rahat loppuivat.
Pelihallissa kuluu monta tuntia aikaa. Kerrankin meni kahdeksan tuntia.
Lasi viiniä ja kone auki – siitä alkoi minulle se rentoutunut maailma. Sitten toinen lasi viiniä ja kolmas lasi viiniä, eikä tarvinnut olla köyhä eikä kipeä!
En mä koskaan jaffaa juonut, kun mä pelasin. Aina oli viini lasissa.
Minä en koskaan ennen ottanut kuin kerran puolessa vuodessa. Pelatessa alkoholinkäyttö lisääntyi ihan räjähdysmäisesti
Juo enemmän alkoholia, kun pelaa. Voi alkaa pelata myös muita pelejä enemmän.
Väärää mässyruokaa tulee otetuksi, esimerkiksi keksejä ja suklaata.
Olen ihmetellyt omaa käytöstäni. Miksi? Kuinka? Kuka minä olen? Olen joutunut muovaamaan arvoni uudelleen pohjakosketuksen jälkeen.
Sitä odotti, että työpäivä loppuisi ja pääsisi pelaamaan. Ehkä voin livahtaa tuntia aiemmin, niin ehdin pelata?
Sillä oli kauhean suuri merkitys, miltä minä ja elämäni näytimme ulospäin ja mitä muut minusta ajatteli.
Piti pitää iloista normaalia kulissia yllä, vaikka olisi ollut kuinka ahdistunut!
Arjen kadottaminen oli seurausta pelaamisesta.
Söit mitä söit, jos söit. Minä menin töihin aamulla ja söin vasta yhdeksältä illalla. Aamukahvilla elin päivät pitkät.
Kotiaskareet jäi tekemättä.
Lihoin kaksikymmentä kiloa
Läheisten menettämisen pelko aiheutti unettomuutta ja fyysinen kunto romahti täysin.
Kaikki haaveet kiteytyi siihen, että huomenna kaikki muuttuu! Koko haavemaailma perustui epämääräiseen könttiin rahaa, jonka voitan huomenna. Ikään kuin raha olisi ratkaissut sen, mitä olin itsestäni pelaamalla tuhonnut!
Koko haavemaailma oli siinä, mitä minä teen sitten kun voitan ihan hitosti rahaa!
Pelatessa ei ollut mitään tulevaisuudennäkymiä mielessä. Ainoa haave oli se iso voitto. Ja jo silloin tiesi, että ei se ole mahdollista.
Harrastukset jäi. Minulla on aina ollut kotieläimiä, ja se etten huolehtinut niistä tarpeeksi on aiheuttanut jälkikäteen kovaa tuskaa! Pelaaminen oli pakkomielle ja meni kaiken edelle!
Minulla oli tärkeitä harrastuksia, jotka merkitsivät minulle vapautta. Kalastus, veneily ja urheilu jäivät, välineet ruostuivat ja jäivät korjaamatta. Pelaaminen sivuutti harrastukset, mutta pelaaminen ei tuonut samaa vapautta, vaan pakonomaisuutta.
Minä valehtelin sen takia, että minä häpesin hirveästi sitä, mitä olin tehnyt. Pelannut vuokrarahat ja kaikki.
Kasinolla käyminen hävetti, kun siellä näki niitä samoja ihmisiä. Minua hävetti, että ’nyt nuo luulee, että minä käyn täällä’. Mutta minähän kävin siellä!
Vaikeaa oli myös, kun voitti. Ilon olisi halunnut jakaa, mutta jos sitä hehkutti jollekin niin heti tuli kysymys ’Paljonko sä oikein pelaat?
Valehtelu vaatii sanoja, mutta salailu on hiljaista. Olin hiljaa, koska itse pidin niin tyhmänä sitä, kuinka toimin. Eihän normaali ihminen laita kaikkia rahoja menemään. Omat, vieraat ja lainatut rahat meni. Häpeän tunne oli syvä!
Pelipaikoissa en koskaan jäänyt mihinkään eteen pelaamaan, vaan valitsin aina viimeisen tai syrjäisimmän kolkan. Menin perimmäiseen nurkkaan, jossa selän takana ei ole ketään ja josta näen, jos sisään tulee joku tuttu.
Pelatessa ajattelee vain omaa etuaan. Mistä saa rahaa pelaamiseen ja miten mahdollistaa sen, että pääsee pelaamaan. Pelaajan itsekkyys monesti vahingoittaa myös lähellä olevia ihmisiä ja asiat menemään enemmän solmuun.
Sillä oli kauhean suuri merkitys, miltä minä ja elämäni näytimme ulospäin ja mitä muut minusta ajatteli.
Pelimaailma on oma tila, mun juttu... siihen liittyy esimerkiksi, että rahaa ei riitä ruokaan, vaikka muuta perhettä on.
Peli-aikoinani aamut olivat erittäin vaikeita! En meinannut päästä ylös millään. Koin turhaksi herätä, ja ainoastaan peliajatukset saivat minut sängystä ylös. Nykyisin väsyttää edelleen aamuisin, mutta pääsen sängystä helpommin ylös ja koen elämäni mukavammaksi ilman pelejä, vaikka paljon pelasinkin.
Ei jaksa uskoa itseensä kun mokaa. Liian monta kertaa kun repsahtaa on vaikea enää uskoa itseään.
Mä menin töihin, istuin alas ja siirtelin papereita edestakaisin pari tuntia ja lähdin kotiin. Kaikki mitä oli ihan pakko tehdä, tein edellisen yön pikkutunneilla.
Kun joku sanoo, että ’voi hitto, mikä työpäivä’ ja manaa työhön liittyviä ongelmia, minulle palaa heti muistot mieleen ihan fyysisinä tuntemuksina. Ahdistus ja tuska siitä, millaista se työssä pahimmillaan oli, ovat edelleen tosi voimakkaita.
Pahimpina peli-aikoinani ajattelin vain pelaamista, mikään muu ei mahtunut päähäni. Nyt pystyn paremmin keskittymään erilaisiin asioihin ja pärjäämään niissä mihin keskityn. Pelit ovat jääneet taustalle, kun olen löytänyt uusia harrastuksia ja parempaa tekemistä kuin rahan tuhlaaminen peleihin.
Minä tein kärttyisyydestä pelaamisen mahdollistajan. Menin kotiin kärttyisänä ja sain samalla mitalla takaisin. Oli hyvä syy lähteä pelaamaan. Oli oikeus pelata hyvällä omallatunnolla, koska koin tulleeni taas kerran niin väärin kohdelluksi.
Kun pelaa kaikki rahat, on pahalla tuulella ja tekisi mieli räjäyttää pelikone.
Pelaamisen jälkeen olen tosi vihainen itselle, onneksi en tiuski muille.
Pelaaminen ja sen aiheuttamat tappiot aiheuttavat huonoa oloa. On vaikea keskittyä nykyhetkeen ja nauttia elämästä. Huono olo purkautuu usein hermostuneisuutena ja toisille ihmisille kiukuttelemisena, vaikka heillä ei olisi osaa eikä arpaa omaan olotilaan.
Myös vaimo salaili pelaamistani sukulaisilta ja tuttavilta. Ei paljon kyläilty missään. Joskus meille tuli vieraita käymään juuri, kun oli kauhea riita pelaamisesta. Siinä piti sitten esittää, kuin ei olisi mitään ollutkaan. Se oli kulissia. Kun vieraat lähtivät, riita jatkui siitä, mihin olimme jääneet.
Moni läheinen ihminen on katkera minulle siitä, mitä minä olen pelaamalla vienyt heiltä pois.
Kun olen pelannut paljon, ei aika riitä muuhun. Vain hirvittävä väsymys ja pettymys on seurana. Pelattuani paljon makaan sängylläni ja yritän nukkua ja unohtaa. Taas Veikkaus on vaatinut uhrinsa. Normaalisti olen kiinnostunut monista asioista mutta peliputken aikana kiinnostukseni kaikkeen muuhun sammuu. Vain peli jää. Valvon – olen nukahtanut istualtani tietokoneen ääreen. Nettikasinot toimivat 24h. Kun herään en edes ymmärrä missä olen. Voitolla vai häviöllä.
Peliajatukset täyttivät mielen. En voinut kuvitella mitään tekemistä ilman pelaamista.
En tänä päivänä istuisi tässä, jos pelaaminen olisi vielä jatkunut
Mielenterveys kärsi. Kun sinä vaan pelaat, pelaat ja pelaat, eikä mielessä ole mitään muuta kuin pyörivät rullat. Joita sitten näkee yölläkin unissaan.
Vaimo ei ilahtunutkaan isosta pelivoitosta. ’Ai sä pelasit taas!’. Varmaan jokainen puoliso antaisi jokaisen voittolantin siitä, että saisi sen ihmisen takaisin.
Seurustelukumppani sanoi, että pelaamisen pitää loppua tai ei tarvi tulla enää. Olen kohta ollut viisi vuotta pelaamatta.
Nyt minä olen kokonainen minä, se oikea minä. Se pelaajaminä on häipynyt. Silloin minulla oli vain ja ainoastaan ne pelit koko ajan mielessä. Siitä sai hitonmoisia kicksejä! Haave isosta voitosta ajoi pelaamaan. Peleihin on rakennettu ne haaveet ja ilmapiiri. Kasinoilla minut hyväksyttiin aina ja kohdeltiin aina hyvin.
Niistä kickseistä luopuminen ja kaikesta siitä hyvästä luopuminen, mitä peleissä on. Se on todella vaikeaa!
Pelaamisesta tuli päivittäinen tapa, ihan kuin tupakanpoltosta. Jos yksi päivä jäi väliin, tuntui, että se piti seuraavana päivänä korvata
Ennen kun addiktio syntyy, siinä toiminnassa on tosi paljon hyvää. Pelaamisesta on myös hyviä muistoja, onnistumisen kokemuksia, adrenaliiniryöppyjä. Se on se pelaamisen juttu! Se kollektiivinen ihailu, kun voitat ison summan. Siksi siihen jäin koukkuun ja siksi sitä tekee mieli joskus edelleen, vaikka pelaamisesta olen jo päässyt irti.
Kun viistoista vuotta on pelannut, ei niitä kicksejä enää tule paljon! Silloin se on vain pakonomaista.
Hyvän olon tunnetta ei saanut arjessa mistään. Pelimainokset aiheuttaa edelleen minulle sen saman hyvänolontunteen. Ja se on ihan hirveää! Kaiken sen jälkeen.
Silloin tuntui, ettei kaksikymppiä ole mitään! Nyt ymmärtää, että sillähän saa vaikka mitä.
Raha oli vain pelimerkkejä
Kun katsoi mitä oli illan aikana pelannut, ei sillä ollut mitään merkitystä. Vaikka olisi monta tonnia pistänyt yhdessä illassa haisemaan, se oli vain numeroita!
Prioriteetit muuttui. Peliin kului rahaa surutta, mutta kaupassa pohti, voinko ostaa tuon kurkun vai en.
Rahan merkitys oli hälvennyt, sitä pelaamisesta haki sitä samanlaista tunnetta, jota joskus alkuaikoina pelatessa oli saanut
Jos minä valehtelin tai varastin rahaa, minä ajattelin, että hyvitän sen sitten kolmikertaisesti, kun voitan.
Pelaamisen vuoksi tehdyistä rikoksista sain vankeusrangaistuksen.
Varastaminen oli pelaamiseen liittyvää maniaa. En minä kokenut tekeväni mitään väärää. Mutta vaikka voitin välillä isoja summia, ei minulle tullut mieleenkään maksaa niitä rahoja takasin. Silloin olin vaan rikas! Ajattelin, että huomenna voitan vielä enemmän ja maksan sitten niistä.
Omalla toiminnallani olen perheeltäni vienyt paljon, mitä olisimme voineet saada, jos en olisi pelannut. Olen moneen kertaan miettinyt, miten paljon parempi tilanne meillä voisi olla, jos olisi ollut elämässä muutakin kuin pelit.
Miten paljon minä vedin välistä. En koskaan jäänyt kiinni, enkä koskaan tule jäämään kiinni. Ja nyt minä sitten elän sen kanssa, että ne rikokset ei koskaan tule sovitettua. Syyllisyys on tosi kova.
Mitä enemmän pelasin sitä surkeampi omatuntoni oli. Sukulaiset varoittelivat pelien vaaroista, ja minä vain hymähtelin heidän varoituksilleen. Koin huonommuuden tunnetta ja syyllisyyttä rahojen pelaamisesta, joille olisi ollut muutakin käyttöä.
Salailu oli kaiken A ja O. Netti mahdollistaa sen todella hyvin, koska sinun ei tarvitse poistua kotoa ollenkaan.
Salailu oli arkea. Sen takia päädyin pelaamaan kotona ja sen takia opin valehtelemaan.
Kun pelasin pelisaleissa, laitoin kännykän pois päältä tai en vastannut puheluihin.
Salailin pelaamista myös töissä. Vaikka siellä oli muitakin, jotka pelasi ja osallistuin joskus porukkapeleihin, annoin ymmärtää etten muuten juuri pelaa. Vaikka totuus oli aivan päinvastainen.
Paljastumisen pelko ja salailu olivat hirveä taakka niskassa. Siitä, kun sain kerrottua läheisille, lähti tämä pelaamattomuuden prosessi, jolla tiellä nyt ollaan.
Minä en halua olla valehtelija. Ja kuinka monelle minä jouduin valehtelemaan, enkä vastannut puhelimeen. Ja valheet tulivat niin sujuvasti ja helposti suustani
Jos joku soitti ja minä vastasin puhelimeen. Aina en vastannut. Minä valehtelin, että olen lääkärikäynnillä tai jossain, enkä kertonut olevani pelaamassa.
Jos työkaverit halusi lähteä johonkin yhdessä ulos, minä keksin aina jonkin esteen.
Minulla oli ihan hirveän paha olo siitä, että valehtelin. Se kiusasi minua jatkuvasti.
Minä en uskonut, että osaisin valehdella niin suoraan. En uskonut itsekään niihin juttuihin mitä kerroin, miten vaimo olisi voinut uskoa niitä!? Varsinkin toisen pelirupeaman aikaan vaimo tiesi heti, että nyt alkaa taas tulla jotain legendaa.
Tulen perheestä, jossa asiat puhuttiin suoraan niin kuin ne on, eikä valehdeltu. Pelaaminen teki valehtelijan. Ja vaikka tiesin, että puoliso tietää minun valehtelevan, valehtelin silti.
Pikku hiljaa oppii sellaiseksi, että keksii ihan turhiakin valheita!
Kymmeniä vuosia kestänyt suhde oli lähellä kariutumista. Pelin takia olin vähällä menettää lapset, vaimon, hyvät ystävät ja sukulaiset
Menetin hyvän ammatin ja kavereita. Ostin tavaraa luotolla ja en maksanut takaisin. Eihän kukaan enää halunnut sitten myydä minulle, eikä olla tekemisissä muutenkaan.
Pelaamisesta yksi aiheutunut seuraus on unettomuus. Ei saa nukuttua, kun on hävinnyt paljon rahaa ja asiat pyörivät mielessä.
Pelaamisen jälkeen ei unta tule, syyllistää itsensä, pyörii ympyrää.
Yöunet menee, kun tietää, että on rahaa tulossa ja lähtee yöllä pelikoneelle. Sitä jatkuu päivästä toiseen niin kauan kun rahat loppuu.
Minä ajattelin, että ostan voittorahoilla itselleni kaiken sen, mistä olen jäänyt paitsi istumalla pelipöydissä
Sitten sitä joutui elämään niiden valheiden kanssa ja muistamaan, kenelle oli sanonut mitäkin. Silloin arjesta tuli vielä raskaampaa, koska jos vahingossa lipsautti vääriä asioita, joutui valheita peittelemään uusilla valheilla.
Pelaamisen vuoksi asunnon myynnistä saadut rahat eivät jääneet säästöön, eikä ollut enää mahdollista muuttaa omistusasuntoon.
Tili meni muutamassa tunnissa. Tunnissakin nopeimmillaan.
Olen jumalattoman katkera siitä kaikesta sonnasta, mitä olen joutunut käymään läpi. Ja katkeruudesta on hirveän vaikea saada mitään rakentavaa! Katkeruus kohdistuu itseen ja muihin ja peleihin. Häpeä ja viha on helpompi käsitellä, mutta katkeruudesta on vaikeampi päästä irti
Katkeruus pelejä kohtaan on muuttunut vihaksi. Sitä tunnetta voin hyödyntää välttääkseni pelejä.
Ystäviltä lainaaminen oli paha juttu! Ne ei olekaan sitten enää ystäviä, kun lainoja ei pysty maksamaan takaisin.
Rupesin ihan pelkäämään yhtä ystävää, joka lainasi rahaa. Lainatessaan hän vannotti, etten pelaa rahoja. Minä rupesin välttelemään häntä ja pelkäsin ihan, että hän käy kurkusta kiinni, kun en pysty maksamaan takaisin.